Maailman ammattijärjestöjen liiton Euroopan toimisto (WFTU-Eurof) tuomitsee EU:n komission huippukokouksen päätöksen rahoittaa sotilasvarustelua 800 miljardilla eurolla ReArm EUROPE -hankkeen puitteissa ja kehottaa kaikkia MAL:n jäsenjärjestöjä tukemaan asevarustelun ja militarisoinnin vastaista taistelua.
– EU:n komission päätös osoittaa 800 miljardia euroa EU:n uudelleenaseistamiseen on vakava asia ja mahdoton hyväksyä, ja se valmistelee sodan tulevaisuutta Euroopan kansoille. Historiallisen Atlantin blokin epämuodollinen hajoaminen USA:n kanssa kiihdyttää Euroopan imperialistisen navan rakentamista, jonka on kilpaillakseen muiden kanssa aseistauduttava, rakennettava hätäisesti oma armeija, varustauduttava 2000-luvun sotaan sopivilla aseilla ja keskitettävä ulkopolitiikkaa ja puolustusta koskevat päätökset.
Euroopan toimiston mukaan ei ole epäilystäkään siitä, ketä vaaditaan maksamaan asevarustelun kustannukset: työläisiä, tavallisia ihmisiä uusien verojen, hyvinvoinnin, palkkojen ja sosiaalimenojen leikkaamisen kautta.
– Ei ole epäilystäkään siitä, että kansalliset hallitukset yrittävät myös edelleen vähentää sosiaalisia ja kansalaisoikeuksia estääkseen ihmisiä osoittamasta mieltään, taistelemasta ja järjestäytymästä sotaa ja sotilasmenoja vastaan.
Eurof, joka on aina taistellut talouskuria ja vakaussopimusta vastaan, koska niitä on käytetty sosiaalimenojen leikkaamiseen ja ne ovat estäneet Euroopan maita osoittamasta varoja palkkoihin, eläkkeisiin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen, tuomitsee Euroopan komission päätöksen sallia budjettirajoitusten poistaminen ja vakaussopimuksen rikkominen pelkästään sotilasmenojen rahoituksen lisäämiseksi.
– Teollisuuden kriisi syö tehtaita ja tuhoaa satoja tuhansia työpaikkoja, mutta tuotannon luonnetta muutetaan muuntamalla se erityisesti autosektorilla asetuotantoon, mikä rikastuttaa entisestään suurpääomaa, joka vaihtuu nopeasti investoimaan sotilassektorille.
