Bernin kansainvälinen sosialistinen naisten konferenssi pidettiin 26.-28. maaliskuuta 1915 Sveitsissä. Konferenssilla oli suuri merkitys ensimmäisenä aidosti kansainvälisenä kokoontumisena maailmansodan syttymisen jälkeen.
Konferenssi kutsuttiin koolle naisjärjestöjen edustajien aloitteesta. Sitä tuki Clara Zetkin, Kansainvälisen sosialististen naisten toimiston sihteeri, joka vetosi kaikkien maiden naisiin ”taistelussa rauhan puolesta”. Esityslistalla oli kysymys ”sosialististen naisten kansainvälisestä toiminnasta rauhan puolesta”.
Bolševikkien keskuskomitea esitteli konferenssille seuraavan päätöslauselman. Konferenssi omaksui lopulta tätä lausumaa pasifistisemman kannan.
Teksti on julkaistu alunperin Sotsial-Demokrat-lehden numerossa 42, 1. kesäkuuta 1915.
Nykyinen maailmansota – joka on aiheuttanut niin monia onnettomuuksia kaikkialla, missä sitä on käyty, on tuhonnut ja hävittänyt Belgian ja Galician sekä tuhonnut tuhansia ja tuhansia työläisiä – on imperialistinen sota, jonka aiheuttaa useiden maiden hallitsevien luokkien välinen kilpailu siirtokuntien jaosta ja etulyöntiasemasta maailmanmarkkinoilla sekä dynastisten intressien vuoksi. Se on kapitalistiluokan ja kaikkien maiden hallitusten politiikan luonnollista jatkoa, ja siksi kysymys siitä, kuka iski ensimmäisenä, ei kiinnosta sosialistin näkökulmasta yhtään.
Tämä sota ei ainoastaan palvele millään tavalla työläisten etuja, vaan se toimii aseena hallitsevien luokkien käsissä työläisten kansainvälisen solidaarisuuden tuhoamiseksi ja heidän liikkeensä ja luokkataistelun heikentämiseksi kunkin maan sisällä. Samalla tavalla iskulause ”isänmaan puolustaminen”, jonka porvaristo on julistanut ja jota opportunistit ovat kannattaneet, ei ole muuta kuin houkutus, jota porvaristo käyttää taivutellakseen proletariaatin uhraamaan henkensä ja verensä porvariston edun vuoksi.
Kun tämä kaikki otetaan huomioon ylimääräinen kansainvälinen sosialististen naisten konferenssi, viitaten Stuttgartin päätöslauselmaan, jossa suositellaan sodan aiheuttaman taloudellisen ja poliittisen kriisin hyödyntämistä kansan kiihottamiseksi jotta kapitalistisen järjestyksen kaatuminen nopeutuisi, Kööpenhaminan päätöslauselmaan, jossa todetaan, että sosialististen kansanedustajien velvollisuus on äänestää sotamäärärahoja vastaan ja Baselin päätöslauselmaan, joka julistaa työläisten pitävän rikoksena toistensa ampumista, julistaa täten, että sotaa käyvien maiden sosialististen puolueiden enemmistön edustajat ovat toimineet täysin piittaamatta noista päätöksistä ja ovat antaneet periksi olosuhteiden painostukselle, mikä on todellinen petos sosialismille, jonka tilalle he ovat asettaneet nationalismin. Konferenssi julistaa, että kaikkien maiden proletaareilla ei ole muuta vihollista kuin heidän luokkavihollisensa, joka on kapitalistiluokka.
Tämän sodan aiheuttamat hirvittävät kärsimykset ovat herättäneet kaikissa naisissa ja erityisesti proletaarinaisissa jatkuvasti kasvavaa rauhanhalua. Konferenssi julistaa sodan jokaiselle imperialistiselle sodalle ja toistaa samalla uskonsa, että tämän rauhanhalun muuttamiseksi tietoiseksi poliittiseksi voimaksi on välttämätöntä, että naistyöläiset ymmärtävät selvästi, että omistavat luokat eivät pyri mihinkään muuhun kuin aluevaltauksiin, valloitukseen ja herruuteen, että imperialismin aikakaudella sodat ovat väistämättömiä, ja että imperialismi uhkaa koko maailmaa kokonaisella sotien sarjalla, ellei proletariaatti löydä itsestään tarpeeksi voimaa kapitalistisen järjestyksen lopettamiseksi kapitalismin täydellisellä kaatamisella. Jos työssäkäyvä nainen haluaa lyhentää imperialististen sotien aikakauteen liittyvää kärsimysaikaa, on välttämätöntä, että hänen rauhanhalunsa muuttuu kapinaksi ja taisteluksi sosialismin puolesta. Vain joukkojen vallankumouksellisen liikkeen kautta, sosialistisen taistelun vahvistumisen ja kiihtymisen kautta, työläinen saavuttaa päämääränsä tässä taistelussa. Hänen ensimmäinen velvollisuutensa on siis tukea ammattiliittoja ja sosialistisia järjestöjä ja rikkoa kansalaisrauhaa taistelemalla sotamäärärahoja vastaan, porvarillisiin kabinetteihin osallistumista vastaan, tukemalla ja rohkaisemalla sotilaiden välistä veljeilyä jouksuhaudoissa ja taistelukentällä, perustamalla laittomia järjestöjä kaikkialle, missä hallitus on kumonnut perustuslailliset vapaudet, ja lopulta osallistumalla mielenosoituksiin ja vallankumouksellisiin liikkeisiin.
Kansainvälinen sosialististen naisten konferenssi vetoaa kaikkien maiden työläisiin aloittamaan välittömästi tämän taistelun, järjestämään sen kansainvälisessä mittakaavassa ja yhdistämään toimintansa tiiviisti niiden sosialistien toimintaan, jotka Liebknechtin tavoin taistelevat kaikissa maissa nationalismia vastaan ja jatkavat vallankumouksellista sosialistista taistelua.
Samalla konferenssi muistuttaa työläisiä, että Euroopan edistyneimmissä maissa objektiiviset olosuhteet sosialistiselle tuotannolle ovat jo kypsyneet, että koko liike on siirtymässä uuteen vaiheeseen, että nykyinen maailmansota asettaa heille uusia ja vakavia velvoitteita, että heidän liikkeensä voi olla edelläkävijä joukkojen yleiselle toiminnalle, joka antaa uuden sysäyksen koko sosialistiselle liikkeelle lähemmäksi täydellistä vapautuksen hetkeä. Ottamalla aloitteen mielenosoitusten ja vallankumouksellisten protestien järjestämisessä, työläisnaiset, jotka marssivat koko proletariaatin rinnalla, voivat aloittaa proletariaatin uuden aikakauden, jonka aikana proletariaatti saavuttaa edistyneemmissä maissa sosialismin ja takapajuisemmissa demokraattisen tasavallan.
Bern, 26.-28. maaliskuuta 1915
Työväen antimilitaristit 