Petteri Orpon hallitus antoi puolustusministeri Antti Häkkäsen toimesta torstaina esityksen, jonka mukaan Puolustusvoimien uudeksi lakisääteiseksi tehtäväksi tulisi sotilasliitto NATOn yhteinen puolustus.
– Suomen osalta liittokunnan merkitys kasvaa entisestään, ministeri Häkkänen totesi.
Lakimuutos tarkoittaa Puolustusvoimien osallistumista NATOn ”puolustussuunnittelun ja operatiivisen suunnittelun prosesseihin sekä sen edellyttämiin johtamisjärjestelyihin, harjoitteluun ja operatiivisiin toimintoihin”.
Puolustusvoimien mukaan tavoitteena on ”parantaa Puolustusvoimien kykyä ulkomaisen avun vastaanottamiseen ja sen harjoitteluun”. Tähän liittyen mahdollistettaisiin kiinteistöjen tilapäinen käyttö sotilasliitto NATOn toimintaan. Lisäksi mahdollistettaisiin vieraan valtion joukkojen ja niiden erityisen omaisuuden suojaaminen.
Kansainvälisten joukkojen kulkua Suomessa helpotettaisiin tekemällä tarvittavia muutoksia sotilasajoneuvolakiin ja tieliikennelakiin.
Sotilastiedustelun kansainvälinen tietojenvaihto laajennettaisiin koskemaan myös suoraan NATOa ja Euroopan unionia.
Suomesta tuli imperialistisen sotilasliitto NATOn jäsenmaa huhtikuussa 2023 Sanna Marinin hallituksen päätöksellä.
Sotilasliiton 32 jäsenmaan joukossa on sotarikoksiin ja rajojensa ulkopuolella käytyihin sotiin syyllistyneitä valtioita. Nähtäväksi jää, mitä liiton ”yhteiseen puolustukseen” sitoutuminen tällaisissa tapauksissa tarkoittaa Suomen osalta.
