Ensimmäisen maailmansodan neljän ensimmäisen kuukauden aikana saksalaisilta sosialisteilta ei ilmestynyt mitään sodan tuomitsevaa lausuntoa. Hallituksen sorto ja sosialidemokraattisen puolueen kuri estivät sodan vastustajia, kuten Rosa Luxemburgia ja Karl Liebknechtiä, pääsemästä kuuluviin.
Tämä muuttui 110 vuotta sitten tänään – 2. joulukuuta 1914. Liebknecht otti rohkean asenteen teurastusta vastaan äänestämällä Saksan parlamentissa (Reichstag) vastaan varojen osoittamista sotamenoihin. Hänen protestinsa kaikui kaikkialla Euroopassa ja auttoi antamaan uutta voimaa sosialistisille sodanvastaisille suuntauksille.
Tässä esitetty Liebknechtin äänestyspuheenvuoro levitettiin kaikkialle Saksaan ensimmäisenä maanalaisena kiertokirjeenä, jonka otsikoksi tuli myöhemmin Spartacus.
Äänestän tänään sotalainalakia vastaan seuraavista syistä. Yksikään tähän sotaan osallistuvista kansoista ei halunnut sitä, eikä se puhjennut edistämään heidän hyvinvointiaan – ei Saksassa tai missään muualla. Se on imperialistinen sota, sota kapitalististen maailmanmarkkinoiden dominoimiseksi ja tärkeiden alueiden hallinnan varmistamiseksi teollisuudelle ja finanssipääomalle asuttamista varten.
Asevarustelun osalta tämä on ennaltaehkäisevä sota, jonka Saksan ja Itävallan sotaa kannattavat voimat käynnistivät puoli-itsevaltiuden ja salaisen diplomatian hämärässä. Se on myös bonapartistinen hanke demoralisoida ja tuhota nouseva työväenliike.
Tämä on tullut yhä selvemmäksi viime kuukausina huolimatta häikäilemättömistä viranomaistoimista hämmennyksen kylvämiseksi.
Saksalainen iskulause ”tsarismia vastaan”, aivan kuten nykyiset brittiläiset ja ranskalaiset iskulauseet ”militarismia vastaan” palvelevat tavoitetta valjastaa jaloimmat kansan tunteet ja pyrkimykset sekä vallankumousten perintö kansallismielisen vihan asian hyväksi.
Saksa jakaa tsaarin syyllisyyden ja on tähän päivään asti poliittisen takapajuisuuden malliesimerkki. Sillä ei ole valtuuksia kansojen vapauttajana. Venäjän kansan vapauttaminen on saavutettava yksin, aivan kuten Saksan kansankin.
Saksalle tämä ei ole puolustussota. Sodan historiallinen konteksti ja sen kehittyminen tähän pisteeseen estävät hyväksymästä kapitalistisen hallituksen väitettä, että se pyytää resursseja joilla puolustaa isänmaata.
Meidän on vaadittava pikaista rauhaa, rauhaa, joka ei nöyryytä mitään maata ja johon ei liity alueliitoksia. Kaikki pyrkimykset tämän tavoitteen saavuttamiseksi ovat tervetulleita.
Kaikkia sellaista rauhaa tavoittelevia virtauksia kaikissa sotaa käytävissä maissa on vahvistettava samanaikaisesti. Tämä on ainoa tapa pysäyttää verinen teurastus, ennen kuin kaikki osallistuvat kansat ovat täysin lopussa.
Ainoa turvallinen rauha on rauha, joka perustuu kansainväliseen työväenluokan solidaarisuuteen ja kaikkien kansojen vapauteen. Siksi proletariaatin tehtävänä on nyt jokaisessa maassa suorittaa yhteistä sosialistista työtä jokaisessa maassa rauhan puolesta.
Hyväksyn hätäavun menot – pidän näitä toimenpiteitä todellakin täysin riittämättöminä. Samoin hyväksyn kaikki toimenpiteet veljiemme rintamalla sekä sairaiden ja haavoittuneiden vaikeuksien lievittämiseksi, sillä heillä on äärimmäinen myötätuntoni. Mikään tällainen toimenpide ei voisi mennä tarpeeksi pitkälle minulle.
Vastustan kuitenkin sotaa ja sen käynnistäjiä ja sen johtajia; kapitalistista politiikkaa, joka synnytti sen; kapitalistisia päämääriä, joita se tavoittelee; alueliitossuunnitelmia; Belgian ja Luxemburgin puolueettomuuden loukkaamista; sotilasdiktatuuria; ja sitä, että hallitus ja hallitsevat luokat laiminlyövät jatkuvasti sosiaalisia ja poliittisia vastuitaan.
Näistä syistä hylkään pyydetyt sotalainat.
Työväen antimilitaristit 