Zimmerwaldin vasemmiston päätöslauselma

Zimmerwald-konferenssi, pieni sodanvastaisten sosialistien kokoontuminen Sveitsissä 5.-8. syyskuuta 1915, merkitsi käännekohtaa maailman sosialistiselle liikkeelle. Monien maiden sosialistit esittivät yhteisen vetoomuksen, joka yhdisti sodanvastaisen vastarinnan ensimmäiselle maailmansodalle ja auttoi valmistelemaan vallankumouksia, joihin sota päättyi.

Julkaisemme tässä erillisen päätöslauselman, jonka puolalainen sosialisti Karl Radek laati 11 Venäjän, Puolan, Latvian, Saksan ja Sveitsin vasemmiston edustajan puolesta kokouksen yhteydessä. Tämä ryhmä, joka tuli tunnetuksi Zimmerwald-vasemmistona, esitti, että työläisten sodanvastaisen taistelun tulisi pyrkiä kapitalististen hallitusten kaatamiseen ja kapitalistisen vallan lopettamiseen.

Vaikka konferenssi ei hyväksynyt sen esittämää päätöslauselmaa, Zimmerwaldin vasemmistosta tuli tärkeä vallankumouksellisen sosialismin tiennäyttäjä.

---

Päätöslauselmaluonnos maailmansodasta ja sosialidemokratian tehtävistä

Maailmansota, joka on tuhonnut Eurooppaa kokonaisen vuoden, on imperialistinen sota. Sitä käydään maailman poliittisesta ja taloudellisesta riistosta, markkinoista, raaka-ainelähteistä, pääomasijoitusten markkinoista ja vastaavista. Sota on seurausta kapitalistisesta kehityksestä, joka yhdistää samanaikaisesti koko maailman globaaliin talouteen ja synnyttää itsenäisiä kapitalistiryhmiä, jotka muodostuvat kansallisvaltioiden ympärille ja joiden intressit ovat vastakkaisia.

Porvaristo ja hallitukset pyrkivät salaamaan maailmansodan todellisen luonteen väittäen, että se on niiden pakotettu taistelu kansallisen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Mutta tämä on proletariaatin petos. Todellisuudessa sotaa käydään juuri muiden kansojen ja maiden sortamista varten. Tarinat demokratian puolustamisesta tässä sodassa ovat yhtä petollisia, sillä imperialismi merkitsee suuryritysten ja poliittisen taantumuksen häikäilemättömintä tyranniaa.

Imperialismi voidaan voittaa vain poistamalla ristiriidat, joista se syntyi kapitalististen maiden sosialistisen organisaation kautta. Objektiiviset olosuhteet ovat jo valmiit tähän tehtävään.

Kun maailmansota syttyi, suurin osa työväenjohtajista ei ehdottanut tätä iskulausetta, ainoaa mahdollista imperialismia vastaan. Sodan syttyessä nämä nationalismin ansaan astuneet ja opportunismin kuluttamat johtajat luovuttivat proletariaatin imperialismille, hyläten samalla sosialismin periaatteet ja siten todellisen taistelun proletariaatin etujen puolesta.

Sosiali-patriotismi ja sosiali-imperialismi edustavat proletariaatille vaarallisempaa vihollista kuin imperialismin porvarilliset apostolit, koska sosialismin lippua väärin käyttäessään se voi johtaa harhaan työväenluokan vähemmän tietoisia kerroksia. Saksassa tämän näkemyksen jakaa entisten sosialidemokraattisten johtajien avoimesti isänmaallinen enemmistö, mutta myös oppositioon asettuva puolueen keskustasuuntaus. Samoin tekee suurin osa Ranskan ja Itävallan johtajista sekä osa Britannian ja Venäjän johtajista (Hyndman, Fabianit, ammattiyhdistysideologit, Plekhanov, Rubanovitš, Nashe Delo -ryhmä). Ensimmäinen edellytys proletariaatin vallankumoukselliselle mobilisaatiolle ja Internationaalin jälleenrakentamiselle on sovittamaton taistelu sosiali-imperialismia vastaan.

Sosialististen puolueiden ja sosiali-imperialismiin siirtyneiden puolueiden sisällä olevien sosialististen oppositioiden tehtävänä on herättää ja johtaa työväenjoukot vallankumoukselliseen taisteluun kapitalistisia hallituksia vastaan ​​ja valloittaa poliittinen valta sosialistisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta.

Sosialistit eivät luovuta kamppailua jokaisesta askeleesta eteenpäin kapitalismia vastaan, jokaisesta uudistuksesta, joka vahvistaa proletariaattia; he eivät luovu mistään keinoista järjestää ja herättää massoja. Maassa vallankumoukselliset sosialidemokraatit käyttävät hyväkseen jokaista kamppailua, kaikkia vähimmäisohjelmaamme sisältyviä vaatimuksia tavoitteenaan lisätä sotakriisiä kuten kaikkia muitakin kapitalismin sosiaalisia ja poliittisia kriisejä ja laajentaa se hyökkäykseksi kapitalismin perustuksia vastaan. Suorittamalla tätä taistelua sosialismin lipun alla työväenjoukot rokotetaan iskulauseita vastaan, jotka koskevat muiden kansojen sortamista, yhden kansakunnan herruuden säilyttämistä toisten yli ja uusien aluevaltausten etsimistä. He tulevat kuuroiksi kansallisen solidaarisuuden huudolle, joka johti proletaarit teurastuksen kentille.

Tämän taistelun alkusoitto on taistelu maailmansotaa vastaan ​​ja kansojen teurastuksen nopean lopettamisen puolesta. Tämä taistelu vaatii sotalainojen hylkäämistä, hallituksen ministeriöistä irtautumista ja sodan kapitalistisen ja antisosialistisen luonteen tuomitsemista parlamentaarisella areenalla, laillisten ja tarvittaessa laittomien julkaisujen sivuilla sekä suoraa taistelua sosiali-patriotismia vastaan. Jokaista sodan seurauksista (köyhtyminen, suuret uhrit jne.) johtuvaa kansanliikettä on käytettävä katumielenosoitusten järjestämiseen hallituksia vastaan, kansainvälisen solidaarisuuden propagandaan juoksuhaudoissa, taloudellisten lakkojen vaatimuksiin ja pyrkimyksiin muuttaa tällaiset ​​lakot, missä olosuhteet ovat suotuisat, poliittisiksi kamppailuiksi. ”Tunnuksemme on sisällissota, ei kansalaisrauha.”

Vallankumoukselliset sosialidemokraatit torjuvat kaikki illuusiot siitä, että kestävän rauhan perusta voidaan luoda ja ensimmäiset askeleet aseistariisuntaa kohti voidaan ottaa jonkinlaisella diplomaattisella ja hallitusten välisellä sopimuksella. Päinvastoin, vallankumouksellisten sosialidemokraattien on sanottava yhä uudelleen, että vain yhteiskunnallinen vallankumous voi saavuttaa kestävän rauhan ja ihmiskunnan vapautumisen.