Seuraava esitys on pidetty Sippo Kähmin toimesta Helsingissä 9. marraskuuta Työväen antimilitaristit ry:n hallituksen kokouksen yhteydessä. Siinä käydään läpi suomalaisen militarismin ja antimilitarismin varhaista historiaa kuluneen vajaan vuosituhannen aikana.
1100-1200: Ristiretket: Ruotsalaiset ja tanskalaiset suorittavat sotaretkiä Suomeen. Suomen alue siirtyy Ruotsin kuningaskunnan osaksi.
1280: Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukko (Magnus Ladulås) sitoutuu myöntämään verovapauden ratsupalveluksen suorittaneelle tilalliselle.
Järjestely johtaa perinnöllisen verovapaan maanomistaja-aatelin, eli maallisen rälssin (frälse) syntyyn Ruotsissa. Aatelin tulee varustaa kruunulle tiettyä kynnysarvoa kohti yksi ratsukko.
Aateluus tarkoitti alkuun siis yksinomaan ratsastuspalvelusta sotaväessä.
1400-luku: Rälssimiesten valta yhteiskunnassa ja maanomistuksessa kasvaa merkittävästi samalla kun kuningas Eerik Pommerilaisen kaudella talonpoikien olosuhteet käyvät heikommaksi. Veronkannossa lisätään rahaverojen osuutta ja tilan tuotteiden vaihtohintoja muutetaan entistä epäedullisemmaksi.
Itsenäisesti päättämään tottuneet talonpojat eivät enää hallitsekaan maakuntansa luonnonvaroja, sillä rälssisukujen edustajat haalivat itselleen koskien ja virtojen kala-apajien valvontaoikeuksia, myllypaikkoja ja erilaisia kulkureittejä.
1438–1439: Satakunnassa, Hämeessä ja Karjalassa esiintyy laajaa talonpoikaiskapinaliikehdintää, tunnetuimpana ”Davidin kapina”.
1500-luku: Aatelin rinnalle alkaa muodostua talonpoikaisratsuväki. Aluksi se toimii palkkaa vastaan, mutta kohta yleistyy käytäntö, että talo saa ratsukkoa vastaan kiinteän 30 Riikintaalerin verohelpotuksen (n. 1800 euroa nykyrahassa).
Verohelpotuksen myötä talonpoikien ero aateliin jossain määrin hämärtyy ja tapahtuu sosiaalista ylimenoa, jota on esitetty myös Suomessa tapahtuvan.
Ruotsin sotaväki järjestää satunnaisia pakollisia “väenottoja” Suomessa.
Suomalainen ratsuväki muodostetaan, mutta jalkaväestä poiketen se perustuu pitkälti omaehtoisuuteen. Ajoittain valtaosa Ruotsin kuningaskunnan ratsuväestä tulee Suomesta.
1570-1595: Pitkä viha, Ruotsin ja Venäjän välinen 25 vuotta kestävä sota lisää verorasituksia Suomessa, joista vihatuin on linnaleiri eli armeijan majoittaminen, elättäminen ja palkanmaksu talonpoikien kustannuksella.
Talonpojat kokevat sietämättömäksi varsinkin sen, että ratsusotilaita armeijalle varustavat aateliset ja alempisäätyiset knaapit saavat kerätä linnaleirimaksuja silloinkin, kun sotilaat eivät ole sodassa, ja että Suomen käskynhaltija Klaus Fleming pitää armeijan linnaleirissä vielä monta vuotta sodan päättymisen jälkeen voidakseen käyttää sitä valttinaan valtataistelussa. Linnaleirin perintään liittyy myös paljon väärinkäytöksiä ja laittomuuksia.
1596-1597: Nuijasota alkaa talonpoikaiskapinana ja laajenee täysimittaiseksi sodaksi Suomessa.
Se on seurausta sota-ajan ja ankarien katovuosien aiheuttamasta rasituksesta, sotaväsymyksen aiheuttamasta tyytymättömyydestä sekä lukumäärässä ja vauraudessa kasvaneen aatelin harjoittamasta talonpoikien riistosta.
Kapina kohdistuu erityisesti Suomen käskynhaltijaan Klaus Flemingiin ja tämän talonpoikia sortavaan ankaraan sotilashallintoon. Flemingin armeija kukistaa vaivatta kapinalliset talonpojat eli nuijamiehet. 2 500 – 3 000 ihmistä kuolee.
1600-luku: Asevoimain uudistusten ja joukkojen vakinaistamisohjelman myötä väenotoista tulee järjestelmällisiä, ja niiden tahti kiihtyy vuosisadan kuluessa.
Vanhempi jakolaitos: Jalkaväkeä nostetaan ensin ottamalla yksi mies kymmenestä talosta, ja sitten yksi mies kymmenestä miehestä – niin sanotusta “ruodusta”. Irtolaiset otetaan sotaväkeen mahdollisuuksien mukaan suoraan. Sijalleen voi tosin palkata miehen.
1617: Ruotsin suurvaltakausi. Niinsanotut lippukunnat korvataan kenttärykmenttiorganisaatiolla. Suomeen perustetaan kaksi maarykmenttiä, Karjalan ja Suomen rykmentit, määrävahvuuksiltaan 2 228 ja 2 385 miestä. Taistelujoukot olivat näissä musketöörejä ja piikkimiehiä. Suomalaisen ratsuväen kirjavahvuus 1 729 ratsukkoa kuudessa maalippueessa.
Jalkaväen väenotosta muodostuu alueensa ihmisille ja taloudelle todellinen taakka. Tapahtumaa aletaan nimittää “veriveroksi”.
Torniolaiset osoittavat kuvaavan valituskirjeen kruunulle:
“Vakinaisten sotamiesten koko luku joita meidän köyhien miesten tästä pitäjästä täytyy asettaa, nousee 160:een, mikä johtaa meidät turmioon; minkä vuoksi me pyydämme nöyrimmin täten mahdollista lievennystä.”
Merkittävä osa suomalaisesta jalkaväestä sijoitetaan linnoituksiin ja varuskuntiin. Suomen alueen lisäksi mm. Inkerissä, Virossa, Liivinmaalla ja Pohjois-Saksassa.
Vaikka joukot eivät näkisi taistelua, he ovat silti hengenvaarassa, sillä heitä sortuu käsittämättömät määrät vain pelkkiin kulkutauteihin. Esimerkiksi juomavesi on alituisesti saastaista.
Palveluksen välttely ja karkuruus vakiintuvat vastaukseksi väenottoihin, joka johtaa ajoittain jopa mittaviin paikallisiin muuttoliikkeisiin. Toisaalta suomalaiset eivät nouse järjestäytyneeseen vastarintaan. Nuijasota ja sitä seurannut Kaarle IX:n kurinpalautus oli nujertanut Suomessa niin talonpojat kuin aatelin.
1618-1648: Suomalaisia jalkaväen sotilaita ja hakkapeliittoja (ratsusotilaita) käytetään Kolmikymmenvuotisessa sodassa Euroopassa. Jalkaväen sotilaista alle 50 % palaa takaisin kotiinsa, ja ratsuväestä 60 %.
1626: Kenttärykmenttiorganisaatio vakiinnutetaan kahdeksaksi jalkaväkirykmentiksi (Savo, Turku, Uusimaa, Pohjanmaa, Pori, Hämeenlinna, Länsi-Viipuri ja Itä-Viipuri) ja kolmeksi ratsuväkirykmentiksi (Turku, Pori-Häme-Uusimaa ja Savo-Viipuri).
Suomalaista jalkaväkeä palvelee Ruotsin sotavoimissa 12 – 13 000 miestä, ratsuväessä 3 000 – 4 000 miestä.
1655-1661: Ruotsi osallistuu Pohjan sotaan Itämeren alueella ja Puolassa.
1680: Kuningas Kaarle XI päättää Ruotsissa ja Suomessa ruotujaon seuraavasti
- Maatiloista muodostetaan 2–6 talon ryhmiä, ruotuja, jotka kukin joutuvat kustantamaan yhden sotilaan varusteineen ja aseineen.
- Ruotu järjestää palvelusajaksi sotilaalle myös torpan ja palan viljelysmaata.
- Ruotusotamiehen perhe saa elantonsa tämän torpan maasta ja kotieläimistä.
1700-1721: Suuri Pohjan sota käydään Ruotsin ja suuren vihollisliittoutuman välillä. Taas tarvitaan miesvahvuutta sotavoimiin.
Osa suomalaisista aseikäisistä nuorista piilottelee jälleen väenottoja takametsissä. Tarina Tyrväältä:
“Vaikka nimismies ja vouti avustajineen hätistelevät miehiä kylä kylältä, eivät he silti löydä riittävästi sotilaita armeijaan. Asekuntoisten miesten sijasta he löytävät vain ‘vanhoja elähtäneitä ukkoja, halvaantuneita raajarikkoja ja pieniä poikia, jotka tuskin kepillä voivat lyödä ympärilleen’. Karkusta väkipakolla armeijaan otetut miehet sanovat ‘hakevansa kotoaan eväspussit’ – ja karkaavat sitten joukolla korpeen. Esivalta määrää, että karkureiden isät teljettäisiin Turun linnaan siihen asti, kunnes pojat on saatu kiinni.”
– Perttu Immonen, Suomen rahvaan historia
1808-1809 käydään Suomen sota Venäjän ja Ruotsin välillä, osana Napoleonin sotia.
Sodan syynä on Venäjän ja Ranskan 7. heinäkuuta 1807 Tilsitissä solmima rauha. Ranska antaa Venäjälle suostumuksensa Suomen valtaukseen, mikä tekee Venäjästä Ranskan liittolaisen. Venäjän tehtävänä on Suomeen hyökkäämällä pakottaa Ruotsi liittymään mannermaasulkemukseen, kauppasaartoon, jolla Ranska voisi vahvistaa asemaansa merivalta Britanniaa vastaan.
Sodan seurauksena Ruotsin itäiset läänit eli Suomen alue liitetään osaksi Venäjän keisarikuntaa ja samalla näiden hallinto järjestetään autonomian pohjalle, Suomen suuriruhtinaskunnaksi.
1809: Porvoon valtiopäivät järjestetään. Keisari Aleksanteri I jäädyttää ruoturasitteen.
Aatelissäädyn uskollisuuden varmistamiseksi tosin upseereille taataan heidän virkatalonsa, vaikkeivät enää tee palvelusta, ja upseerit ja aliupseerit saavat edelleen nauttia aikaisempia palkkaetujaan vähentämättöminä.
Miehistö sen sijaan menettää torppansa ja palkkansa, koska sen etuja eivät säädyt puolusta papistoa lukuun ottamatta.
1810: Keisarillinen manifesti 27. maaliskuuta 1810 määrää myös miehistölle maksettavaksi eläkkeitä Ruotsin vallan aikana voimassa olleiden asetusten mukaan.
1812 alkaen: Suomen suuriruhtinaskunnalla on erilaisia omia joukko-osastoja.
Suomen asevoimat ovat pienet ja yleensä rakentuvat palkka-armeijaperiaatteelle.
Tällöin niitä voidaan yhdistää Venäjän asevoimiin ja käyttää myös Suomen rajojen ulkopuolella, mitä lainsäädäntö ei salli ”omalle armeijalle”.
1848: “Hullu vuosi” Euroopassa – vallankumouksia, kapinoita. Kiinnostus ammattiliittojen kansainväliseen yhteistyöhön lisääntyy ja perustetaan useita pieniä työväenjärjestöjä, joiden jäsenet olivat eri maista.
1861: Maaorjien vapauttaminen Venäjällä ja siihen liittyvä suurkapitalistisen teollisuuden kehittyminen syöksevät maan taloudelliseen ja sosiaaliseen kumoukseen. Friedrich Engels kirjoittaa prosessin olevan äärimmäisen tuhoisa varsinkin talonpojille.
1862: Ison-Britannian ja Ranskan työläisten välinen tiivis yhteistyö alkaa tapaamisesta Lontoossa.
1863: Brittiläisen ammattiyhdistyksen sihteeri George Odger kirjoittaa joulukuussa julkaistun vetoomuksen ranskalaisille työläisille kansainvälisistä neuvotteluista työläisten kesken rauhan ja vapauden edistämiseksi sekä työläisten vaikean sosiaalisen tilanteen parantamiseksi. Ranskalaiset vastaavat kahdeksan kuukautta myöhemmin.
1864: Kansainvälinen työväenliitto eli ensimmäinen internationaali perustetaan. Avauspuheenvuorossa otetaan kantaa kansojen välistä sotaa vastaan:
”Jos työväenluokkien vapautuminen vaatii heidän veljellistä yhteisymmärrystään, kuinka he voivat täyttää tuon suuren tehtävän ulkopolitiikalla, jossa harjoitetaan rikollisia suunnitelmia, leikitään kansallisilla ennakkoluuloilla ja tuhlataan rosvomaisissa sodissa ihmisten verta ja aarteita?”
1868: Internationaalin Brysselin kongressi viittaa käytännön toimiin sodan estämiseksi. Se toteaa päätöslauselmassaan muun muassa:
”että kansat voivat jo vähentää sotien määrää vastustamalla niitä, jotka tekevät ja julistavat sotia; että tämä oikeus kuuluu ennen kaikkea työväenluokille, jotka ovat melkein ainoita asepalvelukseen kutsuttuja ja voivat näin ollen sanktioida sen; että heillä on käytettävissään tehokas, laillinen ja välittömästi toteutettavissa oleva keino tätä tarkoitusta varten; että yhteiskunta ei todellakaan voisi selviytyä, jos tuotanto pysähtyisi hetkeksi, ja että tuottajien on siksi vain lopetettava työskentely tehdäkseen yrityksensä mahdottomaksi omatoimisesti toimiville, itsevaltaisille hallituksille; julistaa työläisten kansainvälisen liiton kongressin Brysselissä olevan yhtenäinen protestissa mitä voimakkaimmin sotaa vastaan ja kutsuu eri maiden yhdistysten kaikki jaostot sekä erotuksetta kaikki työväen kerhot ja järjestöt työskentelemään mitä suurimmalla innokkuudella estääkseen ihmisten välisen sodan, jota samalla pidettäisiin sisällissotana, koska se käydään tuottajien eli veljien ja kansalaisten välillä. Kongressi suosittelee erityisesti, että työläiset lopettavat työnteon, jos heidän maassaan syttyy sota.
1870: Ranskassa järjestetään plebiskiitti (kansanäänestys) tuesta Napoleon III:lle, joka sosialistien mukaan tarkoittaa ”despotismia kotona ja sotaa ulkomailla”. Internationaalin ranskalaiset jäsenet kannattavat äänestyksen boikotointia. Heitä pidätetään ja vainotaan syytettynä salaliitosta Napoleon III:ta vastaan. Saksan-Ranskan sota alkaa.
1870: Venäjällä tsaari Aleksanteri II antaa marraskuussa käskykirjeen, jossa määrätään ottamaan yleinen asevelvollisuus käyttöön aiemman pakko-ottojärjestelmän sijaan.
1872-1876: Anarkistit eroavat internationaalista. Ensimmäinen internationaali lakkautetaan.
1874: Laki asevelvollisuudesta astuu Venäjällä voimaan ja koskee koko väestöä säädystä riippumatta. Palveluksesta ei enää aiempaan tapaan voi vapautua maksulla tai hankkimalla sijaisen tilalleen.
1878-1901: Suomella on asevelvollisuuteen perustuva oma armeija, niin sanottu Suomen vanha sotaväki.
Asevelvollisuus koskee kaikkia 21 vuotta täyttäneitä miehiä, mutta aktiiviseen palvelukseen määrätään vain osa, jotka valitaan arpomalla kutsuttujen joukosta.
Aktiivinen palvelus kestää kolme vuotta ja sitä seuraa kaksi vuotta reservissä.
Loput asevelvolliset siirtyvät suoraan reserviin kolmeksi vuodeksi ja joutuvat osallistumaan sinä aikana kerran vuodessa 30 päivän reserviharjoituksiin. Suomessa palvelusaika on selvästi lyhyempi kuin muualla Venäjällä.
Reservistä vapauduttuaan kaikki asevelvolliset kuuluvat nostoväkeen 40-vuotiaiksi asti, kuten Venäjälläkin.
1881: Ensimmäiset kutsunnat pidetään keväällä. Suomen armeijan rauhanajan kooksi määritellään 5600 miestä.
1889: Toinen, sosialistinen internationaali perustetaan. Avauspuheenvuorossa todetaan:
“Kuninkaiden ja hallitsevien luokkien vapautta tappavien ja sotaa lietsovien valmistelujen edessä meidän on korostettava kansainvälisen rauhan välttämättömyyttä. Haluamme ylläpitää tätä rauhaa ja militarismin sijasta, ryöstely- ja valloituspolitiikan sijasta kansojen demokraattista puolustuspolitiikkaa, aseistautuneena ja järjestäytyneenä, suojellaksemme [kansojen] itsenäisyyttä kaikilta ulkoisilta uhilta ja heidän vapautensa kehittämistä kaikilta sisäisiltä uhilta.”
Suomen työväenpuolue perustetaan Turussa.
1893: Pamfletissa Voiko Eurooppa riisuutua aseista? Friedrich Engels vetää 1800-luvun kehityksen yhteen toteamalla, että jokainen suurvalta yrittää päihittää kilpailijansa sotilaallisesti ja sotavalmistelujen suhteen. Tämä sisältää ennennäkemättömän korkean aseiden tuotannon ja tuo vanhaa maanosaa lähemmäksi ”tuhosotaa, jollaista maailma ei ole koskaan nähnyt”. Samalla useimmat Euroopan valtiot ovat siirtyneet 1800-luvun aikana asevelvollisuusarmeijoiden käyttöön.
Engelsin ennusteen mukaan ”pysyvien armeijoiden järjestelmä on viety niin äärimmäisyyksiin kaikkialla Euroopassa, että sen on joko tuotava taloudellista tuhoa kansoille sotilaallisen taakan vuoksi tai muuten rappeuduttava yleiseksi tuhosodaksi.”
Engels korostaa, että pysyviä armeijoita ylläpidetään yhtä paljon sisäpoliittisista syistä kuin ulkoisista sotilaallisista syistä. Niiden tarkoituksena on ”suojella ei niinkään ulkoiselta viholliselta kuin sisäiseltä viholliselta”, vahvistamalla proletariaatin ja työläisten taistelujen tukahduttamista.
Koska kansanjoukot maksavat enemmän kuin kukaan muu sodan kustannuksia verojen ja joukkojen hankkimisen kautta valtiolle, työväenliikkeen tulisi taistella ”[sotilas]palveluskauden asteittaisen lyhentämisen puolesta kansainvälisellä sopimuksella” ja aseistariisunnan puolesta ainoana tehokkaana ”rauhan takuuna”.
Samaan aikaan uuden Internationaalin Zürichin kongressi julistaa:
”Työväen asema sodassa määritellään selvästi Brysselin kongressin militarismia koskevassa päätöslauselmassa. Kansainvälisen vallankumouksellisen sosialidemokratian on kaikissa maissa käytettävä kaikki voimansa vastustaakseen hallitsevan luokan šovinistisia toiveita, kiristääkseen solidaarisuuden siteitä aina vain tiiviimmin kaikkien maiden työläisten ympärillä ja työskenneltävä väsymättä kapitalismin eliminoimiseksi, joka on jakanut ihmiskunnan kahteen vihamieliseen leiriin ja asettanut kansat toisiaan vastaan. Luokkavallan hävittämisellä myös sota tulee katoamaan. Kapitalismin kukistaminen on maailmanrauhaa.”
1896: Sosialistisen internationaalin Lontoon kongressi julistaa:
”Vain työväenluokalla voi vakavasti olla tahtoa ja voimaa luoda maailmanrauha. Siksi se vaatii:
1. Samanaikainen pysyvän armeijan lakkauttaminen kaikissa valtioissa ja kansan aseistuksen käyttöönotto.
2. Perustetaan kansainvälinen välimiesoikeus, jonka päätöksillä on lainvoima.
3. Kansan suoraan tekemä lopullinen päätös sodasta tai rauhasta siinä tapauksessa, että hallitukset eivät hyväksy välimiesoikeuden päätöstä.”
1900: Sosialistisen internationaalin Pariisin kongressi suosittelee käytännölliseksi keinoksi taistelussa militarismia vastaan: ”että sosialististen puolueiden tulisi kaikkialla puuttua nuorten koulutukseen ja järjestäytymiseen taistelussa militarismia vastaan ja pyrkiä siihen mitä suurimmalla innolla.”
1901: Venäläinen taantumusvalta Nikolai II:n johdolla hävittää sortovuosien aikana suomalaisen sotaväen osana venäläistämispyrkimyksiä. Suomessa ei ole mitään omaa sotalaitosta.
Vuoden 1901 asevelvollisuuslaissa Suomen armeija, joka syntymästään asti oli ollut Venäjän tsaarin eli Suomen suuriruhtinaan alisteisuudessa toimiva kansallinen sotaväki, määrätään sulautettavaksi venäläisiin joukko-osastoihin.
Uusi asevelvollisuuslaki on monien suomalaisten mielestä perustuslain vastainen, joten sitä aletaan vastustamaan kansalaistottelemattomuuden keinoin.
- Papit kieltäytyvät lukemasta kutsuntalistoja kirkossa
- lääkärit tarkastamasta miehiä ja
- miehet kieltäytyvät tulemasta kutsuntoihin.
1902: Kutsunnoista jää valtakunnallisesti pois lähes puolet kutsutuista.
Kutsuntalakkoja organisoi porvarillinen vastarintajärjestö Kagaali, joka vastustaa venäläistämistoimia ja niitä toteuttanutta valtakoneistoa paitsi kutsuntalakoilla, myös jakamalla kiellettyä kirjallisuutta ja lentolehtisiä sekä kokouksia järjestämällä.
1903: Suomen työväenpuolue vaihtaa nimekseen Suomen sosialidemokraattinen puolue uudessa perustavassa kokouksessaan Forssassa.
Sosialidemokraattinen puolue vaatii perustettavaksi kansanmiliisiä, joka olisi sosialidemokratian periaatteiden mukaan järjestetty aseistettu joukko-organisaatio kansan palveluksessa.
Ruotsin sosialistinen nuorisoliitto hyväksyy Tukholmassa seuraavan, ”puolustusnihilistisen” päätöslauselman:
“Koska kongressi katsoo, että proletariaatilla ei ole isänmaata tai mitään muuta puolustettavaa sekä että se, että jonkun maan kansalaiset hyökkäävät murhaten toisen maan kansalaisten kimppuun, on vain raakalaismainen perintö, selittää kongressi, että Sosialistinen nuorisoliitto on puolustusnihilistinen ja tekee sen vuoksi seuraavan muutoksen ohjelmaan:”
“Yksi liiton tärkeimmistä tehtävistä on kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla taisteleminen sotalaitosta vastaan missä muodossa se esiintyneekin: militarismina tai kansanaseistuksena.”
1905: Suurlakko Suomessa. Tsaari taipuu suomalaiseen kansalaistottelemattomuuteen. Yleinen asevelvollisuus lakkautetaan ja Suomi määrätään sen sijaan maksamaan ns. sotilasmiljoonia.
Suomessakin siis yritettiin saada venäläismallista asevelvollisuusjärjestelmää, mutta kun siinä ei onnistuttu, tehdään loppu kaikenlaisesta militarismista.
Kun suomalaisilta ei 1900-luvun alussa vaadita sotapalvelusta, on militarismikysymyskin poliittisesti syrjässä Suomen sosialistisessa liikkeessä.
Sosialidemokraattisia nuorisojärjestöjä perustetaan useilla paikkakunnilla, mutta ne eivät ota antimilitaristista agitaatiota ohjelmiinsa.
1906: Sosialidemokraattisten nuorisojärjestöjen ensimmäinen kongressi kokoontuu Tampereella joulukuussa. Keskustelu sotilaskysymyksestä muodostuu sen tärkeimmäksi osaksi.
Kysymyksen militarismista on herättänyt muuan ruotsinkielinen osasto ja se ehdottaa päätöslauselmaksi seuraavan lausunnon:
”Suomen sosialidemokratinen nuorisoliitto määrittelee kantansa sotilaskysymyksessä, asettumalla taisteluun militarismia vastaan kaikissa sen muodoissa. Jos hallitus aikoo uudelleen saattaa voimaan yleisen asevelvollisuuden, niin katsoo Suomen sosialidemokraattinen nuorisoliitto velvollisuudekseen yleisellä asevelvollisuuslakolla nousta vastustamaan tätä.”
Kokouksen yli 40 edustajasta ei ole kuin 6, jotka äänestävät tätä ehdotusta vastaan, joten se tulee hyväksytyksi.
Yleistä asevelvollisuuslakkoa puoltava kanta on Ruotsin nuorsosialistien vaikutuksesta syntynyt. Suomen sosialidemokraattisen nuorisoliikkeen ruotsalaiset osastot ovat yleensä huomattavasti ”brandilaisen” suunnan vaikutuksen alaisia. Brand oli Ruotsin sosialistisen nuorisoliiton lehti.
Suomalaisiin osastoihin, samoin kuin koko puolueeseenkin, oli puolestaan äskeinen vuoden 1905 suurlakko vaikuttanut erittäin radikalisoivasti, joten ei ole ensinkään ihmeellistä, että päätöksestä tulee asevelvollisuuslakkoa kannattava.
Suomen Sosialidemokraattisen nuorisoliiton — joka tässä Tampereen kokouksessa 1906 perustettiin — puolelta ei kuitenkaan ryhdytä mihinkään toimenpiteisiin antimilitaristisen propagandan levittämiseksi.
1907: Karl Liebknecht kirjoittaa ensimmäisen version kirjasta Militarismi ja antimilitarismi.
Sosialistisen internationaalin Stuttgartin kongressin päätöslauselmassa todetaan:
”… proletariaatti on väsymättömässä taistelussaan militarismia vastaan, kieltäytymisestä aseistuksen rahoittamisesta maalla ja merellä pyrkimykseensä demokratisoimaan sotilaallista organisaatiota, turvautunut yhä tarmokkaammin ja menestyksekkäästi mitä moninaisimpiin toimintamuotoihin sotien puhkeamisen estämiseksi tai niiden lopettamiseksi ja sodan aiheuttaman yhteiskunnallisen kiihotuksen hyödyntämiseksi työväenluokan vapauttamiseksi: erityisesti Englannin ja Ranskan ammattiliittojen Fashodan tapauksen jälkeen tekemä sopimus rauhan turvaamisesta ja ystävällisten suhteiden palauttamisesta Saksan ja Ranskan parlamenteissa Marokon kriisin aikana; samaan tarkoitukseen Itävallan ja Italian sosialistien yhteinen toiminta estääkseen kahden valtion välisen konfliktin; Norja; ja lopuksi Venäjän ja Puolan sosialististen työläisten ja talonpoikien sankarilliset uhraukset ja joukkotaistelut tsarismin käynnistämän sodan vastustamiseksi ja lopettamiseksi sekä kriisin hyödyntämiseksi maan ja työväenluokkien vapauttamiseksi. Kaikki nämä pyrkimykset todistavat proletariaatin kasvavasta vallasta ja sen kasvavasta halusta varmistaa rauhan ylläpitäminen päättäväisellä väliintulolla.”
1908: Suomen sosialistisen nuorisoliiton toinen edustajakokous kokoontuu kesällä. Sen enemmistön kanta on huomattavasti muuttunut.
Karl Liebknecht kuvailee tilannetta:
Kaikenlaiset ”jyrkät” rosvokoplat, joita puolueen keskuuteen oli ilmestynyt, olivat
saaneet aikaan huomattavan siirtymisen oikealle ja herättäneet epäluuloa kaikkia
radikaalisempia suuntia kohtaan. Suuri enemmistö edustajakokouksestakin oli
hylkäävällä kannalla Tampereen kokouksen päätökseen nähden, se kun suuren osan mielestä oli “epäsosialidemokraattinen” ja joka tapauksessa liian jyrkkä ja vähemmän tarkoituksenmukainen.
Suuri enemmistö yhtyy seuraavaan, liittotoimikunnan ehdottamaan päätöslauselmaan:
1) Sotalaitos on vallitsevien luokkien vahvin voimakeino taistelussa köyhälistönuorisoa vastaan, sekä paras ase kapitalistisessa kilpataistelussa maailmanmarkkinoilla, jonka taistelun tarkoituksena on saattaa vieraita kansoja vallanalaisiksi voidakseen niitä sitte taloudellisesti riistää.
2) Vasta kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän kukistuttua häviää militarismikin täydellisesti, mutta sen tuhoisia vaikutuksia vastaan on köyhälistönuorison ryhdyttävä innokkaaseen taisteluun käyttämällä tarkotuksenmukaisia sosialidemokratisia taistelukeinoja.
3) Liitto pitää kansanpuolustusta sinä väliasteena, joka paraiten auttaa köyhälistöä torjumaan militarismin tuhoja ja pitää siis sen aikaansaamista tärkeimpänä käytännöllisenä ohjelmanaan tässä kysymyksessä.
Nykypäivän näkökulmasta voi pitää huvittavana, että tällaistakin kantaa, jota Liebknecht kuvaa oikeistolaisten roistojen voimaan saattamaksi, pidettäisiin tämän päivän sosialidemokraattien piirissä mitä äärimmäisimpänä radikaalivasemmistolaisuutena.
Liebknechtin historiikki jää jännittävään asetelmaan:
Kun [Suomessa] ei omaa, kotimaista sotaväkeä ole, ei kysymys ole muuttunut vielä polttavaksi, joten antimilitaristinen propagandakin on jäänyt hyvin vähiin. Seuraavassa — kolmannessa — [nuorisoliiton] liittokokouksessa tulee kuitenkin kaikesta päättäen, sotilaskysymyksestä kokouksen tärkeimpiä kysymyksiä.
Sen päätöksistä riippuu antimilitaristisen propagandan laatu ja laajuus vastaisuudessa.
Viimeisen Kotkassa ja sitä ennen Oulussa pidetyn sosialidemokraattien puoluekokouksien päätösten välillä on omituinen ristiriita.
- Oulun kokous pitää suotavana erikoisten nuorisojärjestöjen perustamisen ja näiden tarkoitukseksi määrittelee pääasiassa sotalaitoksen ja valtiokirkon vastustamisen
- Kotkan kokous taas päättää, että nuorisoliitto ei millään ehdolla saa poiketa puolueen kannasta militarismikysymyksessä jne.
Puolueen horjuva kanta ei ole omiaan vakiinnuttamaan sosialidemokraattisen nuorisoliiton kantaa tässä kysymyksessä.
1912: Suomen sosialidemokraattisen nuorisoliiton edustajat ovat koolla juuri samaan aikaan kuin köyhälistönuorison kansainväliset edustajat Baselissa. ”Kaukainen kanuunain jyrinä Balkanilla” saattaa nuorison edustajat silloin lausumaan sotaa ja militarismia vastaan seuraavan vastalauseen:
»Neljäs Suomen sos.-dem. nuorisoliiton edustajakokous Helsingissä panee mitä jyrkimmän vastalauseen jo käytävän Balkanin sodan sekä yleismaailmallisen sodan uhkan johdosta ja yhtyy äsken koolla olleen Baselin ylimääräisen kansainvälisen sosialistikongressin päätöksiin sodan ja militarismin suhteen.»
»Alas ihmisteurastajat! Alas seisova sotaväkil Alas kaikkia kansoja näännyttävä militarismi!»
»Eläköön sen sijaan kansainvälinen työväen veljestyminen! Eläköön sodan poistava kansainvälinen sosialidemokratia!»
Ensimmäinen maailmansota Euroopassa alkaa vain lyhyen ajan kuluttua 1914, ja silloin sosialistisen liikkeen teoriat joutuvat testiin kuolettavalla tavalla – sekä miljoonille työläisille eri maissa että Karl Liebknechtille, joka joutuu ensin vankilaan sodanvastaisen toiminnan vuoksi ja lopulta murhataan vuonna 1919.
Venäjän vallankumous 1917, Suomessa vallankumous ja sen tappio 1918 sekä kommunistien eroaminen sosialidemokraattisesta liikkeestä ratkaisevat omalta osaltaan avoimia kysymyksiä sosialistien keskuudessa.
Johtopäätöksiä
- Suomenkin historia on vahvasti luokkataistelujen historiaa.
- Sotalaitos ja luokkayhteiskunta ovat aina liittyneet toisiinsa, muovanneet toinen toistaan.
- Sotaväen ylläpito on aina ollut taloudelle ja varsinkin köyhälle kansalle suuri rasite, ja se on aiheuttanut luokkakonflikteja.
- Asepalveluksen välttelyllä on Suomen kansan parissa huomattavasti pidempi historia kuin asevelvollisuudella.
- Suomen kansa on ollut koko varhaisen historiansa ajan osa maailman suurempien mahtien tarpeiden armoilla. NATO-jäsenyyden myötä olemme palanneet vahvasti tähän asetelmaan.
Työväen antimilitaristit 