Keskiviikkona australialaiset julkisen alan työläiset Palestiinan puolesta järjestivät mielenosoituksen Victorian osavaltion parlamenttitalolla Naarmissa (Melbourne). Maan poliitikot ovat aiemmin uhanneet sanktioivansa Palestiinan puolelle asettuvia julkissektorin työntekijöitä.
Monien ammattiliittojen – kuten julkisen alan CPSU:n, opetusalan AEU:n, ja hoitoalan HACSU:n sekä ANMF:n – edustajat vaativat työväenpuolueen hallitusta purkamaan yhteisymmärryspöytäkirjansa kansanmurhaa harjoittavan Israelin ja sen asevalmistajan Elbitin kanssa.
Puheenvuoroja tapahtumassa käyttivät Lachlan Batchelor, johtava organisaattori liittojen ulkomaan solidaarisuutta järjestävästä APHEDAsta, Mai Saif, palestiinalainen aktivisti, ja Steph Thuesen, projektikoordinaattori hoitoalan ammattiliitto HACSU:sta.
– Sanktioikaa Israel – ei julkisen sektorin työläisiä. Lopettakaa niiden opettajien, koulujen henkilökunnan, sairaanhoitajien ja Victorian julkisen sektorin työntekijöiden pelottelu, jotka edistävät aktiivisesti ihmisoikeuksia.
Opettajia uhattu opetusministerin toimesta
Opettajilla oli vahva edustus mielenosoituksessa, siitä huolimatta, että aiemmin Victorian opetusministeri Ben Carroll varoitti osavaltion koulujen opettajia palestiinalaismyönteisistä toimista marraskuussa 2023.
Carroll sanoi, että tällainen toiminta on ”hajottavaa” ja opettajien velvollisuus on ”olla puolueettomia ja heillä ei tule ole poliittista agendaa”. Hän viittasi erityisesti opetusalan ammattiliitto AEU:n kahden järjestön suunnittelemaan toimintaan, joka sisälsi tiettyjen vaatteiden käyttämisen ja palestiinalaisten kannattajien kutsumisen puhumaan opiskelijoille.
Carroll itse ei tietenkään ole asiassa puolueeton tai vailla poliittista agendaa asiassa. Maaliskuussa 2023 hän kiersi Israelia solmiakseen Victorian yhteisymmärryspöytäkirjan Israelin kanssa ja lobatakseen aseyrityksiä Israel Aerospace Industries (IAI), Elbit ja Rafael lisäämään olemassa olevia investointejaan Victoriaan.
Joukko osavaltion opettajia, jotka tunnetaan nimellä Teachers/Staff for Palestine in Victoria, on eri mieltä Carrollin kanssa.
He ovat johtaneet mielenosoituksia ja pitäneet Zoom-istuntoja keskustellakseen Palestiinaa koskevan sisällön sisällyttämisestä opetussuunnitelmaan. He ovat myös keskustelleet siitä, kuinka tukea tällä hetkellä Palestiinaan lakossa olevia opiskelijoita.
Joissakin tapauksissa opettajat ovat osoittaneet solidaarisuutta tukemalla avoimesti opiskelijoiden lakkoja ja käyttäneet palestiinalaishuiveja tai vesimelonimerkkejä.
– Uskon, että meidän ei pitäisi valmistaa aseita lähiöissämme, ja uskon vapaaseen Palestiinaan, sanoo yksi opettaja videolla, joka kuvattiin ennen keskiviikon tapahtumaa.
– En ole hiljaa hallituksemme tuesta kansanmurhalle. Tämän pitäisi olla koulutusosavaltio, ei aseiden valmistukseen keskittyvä osavaltio, jatkaa toinen.
– Uusliberalistinen sitoutuminen aseiden valmistukseen on uhka ihmiskunnalle. Suojelemme itseämme, kun puolustamme yleistä hyvää ja tuomitsemme kansanmurhan, kolmas toteaa.
Kaikki koulutus on poliittista
– Opetus on poliittinen teko, ja kaikki koulutus on poliittista, ryhmä opettajia muistuttaa australialaisessa opetusalan tutkimusta käsittelevässä blogikirjoituksessa.
– Australian opetussuunnitelma rohkaisee sitoutumista maailmaan ja opiskelijoiden mielenkiinnon kohteisiin useilla aihealueilla. Sen tunnistamiseksi, mitä oppilaat tuovat mukanaan kouluun, tulisi ymmärtää, että he kehittävät ymmärrystä konflikteista ja politiikasta jo ennen kuin he astuvat luokkahuoneen ovesta. Ei ole mitään järkeä teeskennellä, ettei politiikkaa ole olemassa.
– Kriittisen tutkimuksen pitkät perinteet osoittavat, että ”apoliittinen koulutus” on myytti. Se, mitä koulutusjärjestelmissä usein kuvataan ”neutraaliudeksi” ja ”objektiivisuudeksi”, johtuu eurokeskisestä valkoisten ylivallasta.
– Palestiina esittää meille muistutuksen siitä, että koulutus ei voi koskaan olla neutraalia […] Puolueettomuus meneillään olevan kansanmurhan yhteydessä, joka striimataan suoraan opiskelijoiden sosiaalisen median laitteisiin, olisi kuten Paulo Freire itse sanoi kerran: ”Käsien peseminen voimakkaiden ja voimattomien välisestä konfliktista tarkoittaa voimakkaiden puolelle asettumista, ei puolueettomuutta”.
