Työväen antimilitaristit tuomitsee maanantaina alkaneen joukkotuhoaseiden käytön harjoittelun ja vaatii ydinaseettoman Pohjolan periaatteen toteuttamista.
Pääministeri Petteri Orpo on vahvistanut Suomen olevan mukana sotilasliitto NATOn jokavuotuisessa ydinaseharjoituksessa, joka alkoi maanantaina 14. lokakuuta. Päätös osallistua ydinsodan harjoitteluun jatkaa linjaa, jonka Marinin hallitus aloitti ja jota Orpon hallitus jatkaa, jolla rikotaan pitkään voimassa ollut ydinaseettoman Pohjolan ihanne.
Harjoituksen virallinen tarkoitus on harjoitella puolustusta, mutta ei tarvitse olla kovin suuri asiantuntija tietääkseen, että ydinaseet eivät sovellu tähän tarkoitukseen. Todellisuudessa harjoituksessa valmistellaan hyökkäystä erityisesti Venäjää vastaan, tarkoituksena sodan syttyessä iskeä ydinaseilla venäläisiin kohteisiin sotilasliitto NATOn puolesta. Tällainen ydinasekonflikti tarkoittaisi parhaimmassakin tapauksessa miljoonien viattomien ihmisten kuolemaa, pahimmillaan koko ihmiskunnan hävittävää joukkotuhoa. Se olisi lajimme historian suurin, ja mahdollisesti viimeinen rikos.
Suomen rooli tässä harjoituksessa on hämärän peitossa, koska tiedot toiminnasta eivät ole julkisia. On kuitenkin arvioitu, että Suomen ilmavoimien tarkoituksena on olla ydinaseita kuljettavien lentokoneiden suojana. Suomen vielä toistaiseksi käyttämiä Hornet-hävittäjiä ei ole sertifioitu ydinaseiden kuljettamista varten. Keskustelu ydinvoimalain avaamisesta on silti jo aloitettu ja tilanne kehittyy nopeasti erittäin vaaralliseen suuntaan.
Työväen antimilitaristit vaatii Suomen välitöntä vetäytymistä Steadfast Noon -harjoituksesta ja palaamista ydinaseettoman Pohjolan periaatteeseen. Tuomitsemme potentiaalisen ydinholokaustin toteuttamisen harjoittelun yksiselitteisesti. Ydinaseilla ei puolusteta mitään, vaan niiden tarkoituksena on tuhota vastustaja totaalisesti. Tavoitteemme kaikessa on se, että työläiset lopettavat toisten työläisten tappamisen porvarien etujen ajamiseksi, ja ydinsota olisi tällaisen teurastamisen hirvittävin muoto.
Toiseksi muistutamme laajemmin, että ydinaseet ja niihin perustuva ”ydinpelote” ovat keskeinen osa sotilasliitto NATOn strategiaa. Niin kauan kun Suomi pysyy osana NATOa, aluettamme tullaan käyttämään tavalla tai toisella osana ydinasestrategiaa, riippumatta tähän tai tuohon sotaharjoitukseen osallistumisesta. Tästäkin syystä olisi välttämätöntä purkaa Suomen NATO-jäsenyys ja ryhtyä välittömiin toimiin NATOn lakkauttamiseksi.
