Sodan ja kansanmurhan vastaiset liikkeet protestoivat Australiassa alkaneita aseteollisuuden Land Forces -messuja.

Melbournen kongressi- ja messukeskuksessa (MCEC) Australian Victorian osavaltiossa alkoi 11. syyskuuta kolmipäiväinen asebasaari, joka kulkee nimellä Land Forces 2024. Aseteollisuuden messut saivat välittömästi alettuaan vastaansa laajan mielenosoituksen.

Yli 50 järjestön tukema Disrupt Land Forces -protesti yhdisti Palestiinaa kannattavan kansanmurhan vastainen joukkoliikkeen, AUKUS-sopimuksen vastainen liikkeen ja alkuperäiskansoja puolustavan liikkeen asekauppiaitten tapahtumaa vastaan.

Land Forces -messut ovat yksi sotilasteollisen kompleksin tärkeistä vuotuisista tapahtumista Australiassa. Järjestämisessä ovat mukana Elbit, Lockheed Martin, Boeing, Hanwha, Thales ja NIOA, jotka ovat joitain maailman suurimpia asevalmistajia.

Näillä kuoleman kauppialla on varsin hyvät ajat, sillä maailmanlaajuiset sotilasmenot ylittivät viime vuonna 2,4 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria, mikä merkitsee 6,8 prosentin kasvua reaalisesti vuodesta 2022.

Victorian osavaltion työväenpuolue on antanut täyden tukensa messuille. Se että työväenpuolue on tapahtuman sponsori ei tule yllätyksenä, sillä työväenpuolueen hallitukset ovat pääministeri Gough Whitlamista lähtien olleet tiukasti imperialistisessa leirissä.

Ennen tapahtumaa Victorian osavaltion työväenpuolue päätti tapahtuman sponsorina mobilisoida 1800 lisää poliisia kaupunkiin protesteja hallitsemaan.

Poliisin pelottelusta huolimatta mielenosoittajien onnistui saartaa koko messukeskus ja sen molemmat sisäänkäynnit.

Tapahtumasta lähetettyjen raporttien mukaan poliisit pidättivät useita mielenosoittajia ja kävivät heidän kimppuunsa kilvin, kyynelkaasulla ja pippurisumutteella. Videolla näkyy myös kuinka poliisi ampuu mielivaltaisesti kumiluoteja kohti väkijoukkoa.

– Aiheutimme häiriön heidän kello 7:n aamiaiselleen, johon oli kutsuttu vain toimitusjohtajat, kenraalit ja poliitikot. Poliisi rakensi barrikadeja estääkseen meitä pääsemästä sinne, mutta suljimme päätien ja pääsimme perille. Järjestimme joukon edustajia jumiin Novoteliin poliisihevosista huolimatta, raportoi Australian opiskelijat Palestiinan puolesta -liike aamun tapahtumista Instagramissa.

– Poliisihevoset ympäröivät meidät, mutta juoksimme/työntyimme niiden läpi ja otimme haltuumme Lorrimer Streetin -risteyksen, suuren liikenteen solmukohdan.

– Marssimme etuovelle ja häiritsimme edustajien sisääntuloa.

– Esitimme sodanvastaisen, Palestiinaa tukevan viestimme äänekkäästi ja selkeästi.

Mielenosoitusten on määrä jatkua messukeskuksella huomenna.

Yksi vastaus artikkeliiin “Aseteollisuuden messut saivat heti vastaansa tuhansien protestin Australiassa

Kommentointi on suljettu.