Osallistujat sotilasliitto NATOn Steadfast Noon -nimellä kulkevaan ydinsotaharjoitukseen on paljastettu. Suomen ilmavoimat ovat tietojen mukaan mukana F18 Hornet -hävittäjäkoneilla, toisin kuin Norjan ja Ruotsin ilmavoimat.

Key.aero -sivustolla elokuussa julkaistun uutisen perusteella Suomen ”kunnianhimo” sotilasliitto NATOn ydinasepolitiikassa on rivakasti nousemassa, kirjoittaa Twitterissä Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu. Hänen mukaansa uutinen on jäänyt Suomessa vähälle huomiolle.

Johtuen Ranskan ylläpitämästä ”palomuurista” ydinsodan ja konventionaalisen sodankäynnin välillä NATO ei ole voinut integroida harjoitustapahtumiinsa sekä tavanomaisia että ydinase-elementtejä. Ydinasetoimintaa on harjoiteltu omassa tapahtumassaan, Steadfast Noonissa, joka tänä vuonna pidetään 14. – 24. lokakuuta.

Pesun mukaan tämä ei ole kaikkien liittolaisten mieleen, vaan asiaan on pyritty hakemaan muutosta. Esimerkiksi Vilnan huippukokouksessa 2023 liittolaiset linjasivat, että NATO lisää koherenssia ydinasepelotteen ja tavanomaisen pelotteen välillä.

– Liittolaiset näyttävät löytäneen jonkinlaisen kompromissin koherenssin lisäämisestä, Pesu kirjoittaa.

Steadfast Noon säilyy omana harjoituksenaan mutta samaan aikaan ja samassa paikassa liittolaiset voivat osallistua Iso-Britannian vetämään Strike Warrioriin.

Hävittäjät tukeutuvat Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa sijaitsevien B61-ydinpommeja isännöivien tukikohtien lisäksi Iso-Britannian ja Tanskan tukikohtiin.

Uutisen perusteella myös Tanska on ottamassa NATOn ydinasepolitiikassa entistä aktiivisempaa roolia. Se ei ainoastaan osallistu harjoituksiin hävittäjillään vaan myös avaa ilmatilansa ja tukikohtansa tapahtuman käyttöön.

Norjan ilmavoimat ei sen sijaan saatavilla olevien tietojen perusteella ole mukana. Vaikka harjoitus järjestetään Pohjanmerellä, Norja ei näemmä anna ilmatilaansa Steadfast Noonin käyttöön. Myöskään Ruotsin ilmavoimista ei ole uutisessa mainintaa.

Suomi on siis valmis antamaan ydinaseharjoitukseen omat ilmavoimansa Norjaa ja Ruotsia halukkaammin. Suomen poliittinen johto ei ole toistaiseksi myöntänyt tai kieltänyt uutista.

3 vastausta artikkeliin “Suomi osallistuu NATOn ydinsotaharjoitukseen Hornet-hävittäjillä lokakuussa

Kommentointi on suljettu.